Miten musta tuntuu, että nykyään mun jokainen postaus alkaa näin:
"Siis sori ihan hirveesti en oo taaskaan postaillu, mutta on ollu koulukiireitä." No kyllähän mulla on niitä kiireitä ollut, mutta jospa nyt ehtisi bloggailemaan vaihteeksi. Tämä voi olla vähän myöhäistä nyt, mutta kirjoitan viime torstain tunnista, jonka menin ihanalla Domilla! Moni jostain kumman syystä vihaa Domia, mutta mielestäni se on aivan mahtava.
 |
| Tällaisesta ponista on siis kyse. |
Domi tuntui alkutunnista todella hitaalta ja se oikoi kulmissa aika pahasti. Yritin asettaa kulmissa, mutta se ei ihan onnistunut. Lähdettiin tulemaan tällaista:
Noi valkoiset pallurat tarkoittavat siis pysähtymistä. Ensin tultiin toi käynnissä, mutta kun se alkoi sujua siirryttiin raviin. Yritin muistella, mitä meille opetettiin viime tunnilla jalkojen asennosta ja käytin sitä hyväkseni. Domi alkoikin kulkea heti paljon kauniimmin.
 |
| Taiteilijan näkemys asiasta hieman liioiteltuna (en jaksanu piirtää satulaa) |
Juu tuo kuva on ehkä hieman liioiteltu, mutta älkää antako sen häiritä! ;) Tehtiin sitten voltit päädyissä olevien puomien ympäri.
 |
| Upea piirros, mutta ehkä tajuatte idean? |
Domi taipui aika kivasti volteilla ja kuunteli muutenkin apuja miljoona kertaa paremmin. Muutenkin se käveli todella nätisti. Otettiin laukkaa kaikki yhdessä. Laukka nousi pienen jättiravin kautta, mutta muuten ihan hyvin. Olin aika tyytyväinen. Synnöve päättivaikeuttaa tehtävää vielä vähän ja tultiin tuo ylempi "rata" niin, että lyhyellä sivulla nostetaan yksi kerrallaa laukka ja laukataan vihreiden puomien läpi, jonka jälkeen ravataan punaisien puomien läpi. Vähän ennen keltaisia puomeja nostetaan taas laukka ja laukataan uralle. Edessäni oleva Cinnamon alkoi lopputunnista pelleillä, mikä hankaloitti menoa hieman. Aluksi en keskittynyt ohjaamiseen juuri yhtään, minkä johdosta Domi meni aika surkeasti. Parin mokamisen jälkeen ohjasin kunnolla ja pidin laukan yllä kaarteissa ja meni heti paremmin. Viimeisen laukannoston kohdalla Domi usein oikaisi, eikä mennyt suoraan, joten korjasin senkin ohjaamalla jatkuvasti. Muutama viimeinen kerta menikin jo todella hyvin ainakin
omasta mielestäni. Joku huippuratsastaja tosin olisi varmaan pyötynyt suoritukseni nähdessään! :D
Loppukäyntien aikana opettaja kehui vielä, miten Domi meni jo
melkein peräänannossa. Se kyllä kruunasi koko tunnin, joka muutenkin oli mielestäni mennyt todella ihanasti. Toivottavasti saisin huomennakin ratsukseni tuon samaisen ponin.
Tässä vielä postauksen loppuun laittaisin mielelläni muutaman kuvan tallilta, sekä muualta. Pidemmittä puheitta, tässä niitä kuvia:
 |
| Ponit oli vähän hurjia! Tietysti toi Cinnamon änkes tohon eteen just kun ois ttullu hieno kuva.... |
 |
| Miksei Zandro voi olla tollanen energinen tunneilla? |
 |
| Säälin Zandron hoitajaa. |
 |
| Kasper ilahdutti mua ja päätti piehtaroida oikein sydämmensä kyllyydestä just mun hoitopäivänä. |
 |
| Pallo♥ |
 |
| Uusin tuherrukseni |
 |
| Kyllä. Minulla on My little pony tatuointi kädessäni! |
 |
| Joku on lääppinyt ikkunaa!!!! |
Mitä muuuten tykkäätte kun mun postaukset on nykyään ollu kuvapostauksia suurimmaksi osin? Onko se hyvä vai huono juttu? Kiitos kun luit!
Anna
Me mentiin viime viikolla tota samaa juttua. Tällä viikolla mentiin vähän eri juttua mutta mullakin meni se lopuksi peräänantoon.
VastaaPoistaSiis Domi meni peräänantoon en minä
VastaaPoistaEi vitsi miten ihania kuvia!!! En kestää, munki täytyy tulla aina tarhaan kuvailee poneja jos siellä tapahtuu noin paljon! :D mut toosi kiva postaus! Ja juu nää kuvapostaukset on tosi hyviä, tee samanlaisia jatkossakin!
VastaaPoistaKiitos! Kannattaa kyllä tulla tarhaan kuvailemaan, koska siellä kyllä saa hyviä tilamnekuvia. Ja hyvä tietää, etteivät jatkuvat kuvapostaukset ärsytä. :)
PoistaMekin tehtiin tota samaa tehtävää ja Kalle oli kamala lahna xD mut kyllä mä Domista myös tykkään + kivoja kuvia!
VastaaPoistaHevoslahna kuulostaa ihanalta! :D kiitoss
VastaaPoista